Valitse sivu

PALVELUMME

Tastingit eli pruuvit teeman mukaisesti. Teemana voi olla samppanjat, kuohuviinit, roseet tai puna- tai valkoviinit. Teemme mielellämme myös pruuvit valitun maan tai rypälelajin mukaan. Tasting voidaan toteuttaa myös siten, että yhdistetään viinejä ja suklaita, viinejä ja juustoja tai tutustumalla laajemmin viinien ja ruokien yhdistämiseen. Olemme erikoistuneet ns. Battle Tastingeihin joissa vastakkain voivat olla esimerkiksi rypäleet, maat tai valmistusmenetelmät. Lisää tunnelmaa tuo se, että olemme molemmat paikalla kertomassa omasta rypäleestä, maasta tai valmistusmenetelmästä. Edellisessä Battlessa Kati vei voiton Italialla 4-2 Martinin Espanjaa vastaan. Miten käy ensi kerralla?   

Tastingit rakennetaan kuitenkin aina asiakkaan toiveiden, budjetin ja aikataulun mukaisesti. Tasting toimii mainiosti esimerkiksi yritysillassa, kaveriporukan illanvietossa tai vaikka yhdistyksen syyskokouksen yhteydessä. Mieluummin: Myös laajempien tasting-kokonaisuuksien järjestäminen on mahdollista.

Promootiot maahantuojille. Laadimme yhdessä asiakkaan kanssa kampanjasuunnitelman tuotteiden näkyvyyden parantamiseksi ravintoloissa ja baareissa. Kampanjaan voi sisältyä esimerkiksi tastingit, baari- ja ravintolahenkilökunnan kouluttaminen sekä medianäkyvyyden lisääminen.   

Vuokraa viinimestari. Tarvitsetko jonkun, joka päivittää viinilistasi ja kouluttaa henkilökuntasi? Meiltä saat viinimestarin vaikkapa päiväksi tai kahdeksi kuukaudessa, joka auttaa sinua ravintolassa. Ota yhteyttä, jos haluat uudistaa, parantaa tai selkeyttää juomien roolia ruokien kumppanina ravintolassasi. 

Viinimatkat. Etsitkö uusia ja erilaisia kokemuksia? Silloin viinimatka hyvässä seurassa on sinua varten! Järjestämme pyynnöstä myös viinimatkoja erilaisiin(?) mielenkiintoisiin kohteisiin. Mukana matkalla on aina joku meistä opastamassa sinua ja seuruettasi viinien maailmassa”.